Lauantaina menin Suomen Ateenan-instituutin CIMO-harjoittelijan Annan kanssa käymään Aeginan saarella, jonne on Piraeuksesta noin tunnin lauttamatka. Läheisen sijaintinsa takia saari on ateenalaisten suosittu retkeilykohde, ja monilla onkin kuulemma "kesämökki" siellä. Lokakuun alku ei enää ole kuuminta lomasesonkia, joten saarella ei ollut tungokseen asti ihmisiä, vaikka vilkasta oli vieläkin.

Lähdimme Piraeuksesta "lentävällä delfiinillä" eli kantosiipialuksella. Matka sujui nopeasti ja mukavasti, koska aallokko ei ollut kovin voimakas, mutta jälkiviisaasti ajatellen olisi kannattanut sittenkin mennä tavallisella autolautalla, jossa voi istua kannella ja nauttia meri-ilmasta ja maisemista (takaisin tulimmekin sitten lautalla). Delfiinissä istutaan sisällä ikkunoiden takana kuin bussissa ikään.



Suurten matkustajalauttojen lisäksi Aeginan satama oli täynnään pieniä kalastusveneitä. Purjeveneitäkin näkyi paljon sekä merellä että toisessa satamassa.



Veneiden välissä vipelsi pieniä kaloja. Ovatkohan nämä gavros-kaloja, joita näkee ruokalistojen englanninnoksissa kutsuttavan vaihtelevasti sardiineiksi tai anjoviksiksi? Niitä tarjotaan usein friteerattuina kuten muikkuja Suomessa (kuva linkitetyn sivun keskipaikkeilla – söin kyllä gavroksia lounaaksi myöhemmin, mutta siihen mennessä oli niin nälkä ettei tullut mieleen kuvata ateriaani ennen sen kimppuun käymistä).



Kävelimme hiukan kaupungilla ihastelemassa kapeita kujia, viehättäviä taloja ja kauniita puutarhoja. Ajatella, että joku onnekas saa asua paikassa, jossa omalla pihalla kasvaa granaattiomenapuu!



Takorautaiset kaiteet voivat olla varsinaisia taideteoksia.



Vehreä sisäpiha, jossa lemmikeillä on lokoisat oltavat.



Aegina on Kreikan pistaasinviljelykeskus, ja herkullisia vihreitä pähkinöitä myydään joka kadunkulmassa.



Kävimme katsomassa lähellä kaupunkia olevaa Apollon temppelin (500-l. eKr.) rauniota, josta on jäljellä yksi ainoa pystyssä seisova pylväs. Temppelin ympäristössä on laajahko raunioalue, Kolonan arkeologinen kohde, jossa on ollut asutusta 3500 eKr lähtien. Kohteen yhteydessä on myös sopivan pieni museo, joka esittelee lähinnä löydettyä keramiikkaa ja veistoksia. Siellä oli myös herttainen pronssikautisen talon pienoismalli, kun nukkekoti.  



Temppelikukkulalta oli hyvät näkymät suojaiselle pikku uimarannalle, joka olikin seuraava vierailukohteemme. Vesi oli sopivan lämmintä ja hyvin kirkasta, tosin ei varmaan silti kovin puhdasta vilkkaan laivaliikenteen takia. Oli kuitenkin hauska katsella miten auringonvalo välkehti läikkinä sileässä pohjahiekassa, joka tuprahteli varpaiden ympärillä kahlatessa (ranta oli melko matala), ja pienet kalat sujahtelivat pakoon. Näin myös kämmenenkokoisen pyöreän taskuravun ryömivän pohjaa pitkin – se liikkui todellakin sivuittain, tulipahan tämäkin todettua omin silmin. On aika luksusta päästä lokakuun alussa rannalle!



Parin tunnin uimisen ja auringossa lojumisen jälkeen kävimme syömässä yhdessä monista kalatavernoista: edellä mainittuja gavros-kaloja, moussakaa, fetasalaattia ja saganakia eli friteerattua juustoa (joka tunnetaan Thesprotia-projektin keskuudessa myös nimellä pallolaajennus: rasvassa paistettua rasvaa – mutta niin hyvää!).

Sen jälkeen kävelimme vielä hiukan pitkin poikin rantakatua. Eräästä kalastusveneestä purettiin juuri jäihin pakattuja saaliita, kenties korttelin päässä sijaitsevalle kalatorille tai johonkin ravintolaan vietäviksi.



Toisesta veneestä sen sijaan myytiin hedelmiä. Frutti di mare!



Palasimme satamaan odottamaan hyvissä ajoin ennen viimeisen lautan lähtöä klo 18.45. Satamassa on pieni valkoiseksi kalkittu kappeli, joka näyttää olevan täysin väärässä paikassa keskellä karua laituria suurten laivojen puristuksissa. Tuollaisen kappelin pitäisi kököttää vuorenrinteessä muiden hohtavanvalkeiden pikku talojen keskellä, kuten postikorteissa. Kappelin sisällä on pyhimysten kuvia, ikoneja ja kynttilöitä, kuten kreikkalaisissa kirkoissa yleensä. Siellä on kai tarkoitus käydä rukoilemassa turvallista matkaa. Me paatuneen protestanttisen kulttuurin kasvattamat turistit kävimme siellä vain pällistelemässä, mutta ortodoksiset kreikkalaiset sytyttivät kynttilöitä ja suutelivat ikoneita.



Vihdoin laivamme, nimeltään Nefeli, saapui satamaan.



Laivan kannelta oli hyvät näköalat koko Aeginan kaupunkiin. Etualalla turistibusseja, jotka toivat väkeä juuri vähän aikaisemmin lähteneeseen valtavaan lemmenlaiva-tyyppiseen risteilyalukseen.



Toiselta puolelta yläkantta näkyikin sitten komea auringonlasku. Taustalla häämöttävät vuoret ovat luullakseni Peloponnesoksen niemimaata.



Päivän mittaisen loman jälkeen oli hyvällä tavalla väsynyt olo, sellainen että tuntee olleensa koko päivän ulkona ja hengittäneensä raikasta meri-ilmaa. Ero Ateenan tunkkaisuuteen oli todella huomattava. Vaikka en täällä ole kokenutkaan mitään erityisiä hengitysvaikeuksia saasteen takia, Aeginan ilma tuntui ihanan kevyeltä ja puhtaalta, raikkaan suolainen tuuli suorastaan hyväili.

Ateenan saasteisuuden kyllä huomaa esimerkiksi siivotessa: normaalin huonepölyn lisäksi moppiin tarttuu mustaa töhkää. Pidän kylläkin asunnossani terassin ovea auki melkein koko ajan ollessani päivällä täällä, koska muuten täällä tulee liian kuuma. Myöhemmin syksyllä sisällä ei ehkä ole niin likaista kun ovi pysyy kiinni. Tähän mennessä, nyt kun olen ollut aika tasan kuukauden täällä, lämpötila on ollut jatkuvasti yli 20 astetta enkä ole vielä tarvinnut pitkähihaista vaatetta kertaakaan, edes iltaisin. Pakkohan syksyn ja talven on tännekin joskus tulla, mutta nyt tuntuu siltä kuin kesä jatkuisi ikuisesti.