Vietin tapahtumarikkaan viikonlopun puoliksi turistina, puoliksi oppaana: isäni puolisoineen tuli käymään lauantaista maanantaihin, ja kiertelin heidän kanssaan kaupungilla. Lauantaipäivä oli lämmin mutta oudon kostea ja pilvinen, onneksi ei sentään ruvennut satamaan. Kävelimme Plakan eli Ateenan vanhankaupungin alueella, välillä turistivilinässä kauppojen ja ravintoloiden keskellä, välillä taas syrjäisemmillä kapeilla kujilla, joilla vastaan tuli vain satunnaisesti muita pöllähtäneitä turisteja sekä karkuun puikahtavia kissoja. Jotkut eivät kuitenkaan antaneet kameran kanssa heiluvan suomalaisen häiritä kauneusuniaan. Ateena - kissojen ja mopojen kaupunki!


Paikalliset asukkaat viettivät kai iltapäivää taloissaan suljettujen ikkunaluukkujen takana, koska heitä ei kaduilla näkynyt. Mahtoivat olla kyllästyneitä oven edestä ramppaaviin ja takapihoille kurkkiviin turisteihin.

Kissojen lisäksi vanhankaupungin alueella päivysti tietysti paljon koiria ravintoloiden liepeillä. En kuitenkaan huomannut, että koirat olisivat tulleet pöydistä kerjäämään (kissat kyllä tulivat). Enkä ole nähnyt täällä yhtäkään nälkiintyneen näköistä koiraa - päinvastoin, vaikka koirat saattavat olla likaisia ja takkuturkkisia, ne olivat pääasiassa varsin hyvinsyöneen oloisia. Ravintoloiden keittiöistä riittänee souvlakin tähteitä. Koirat myös makailevat itsevarmasti missä milloinkin, kauppojen oviaukoissa tai keskellä kävelykatua, ja suhtautuvat ystävällisen välinpitämättömästi rapsuttelijoihin.

Oli pakko ikuistaa tämä tilanne: uskomatonta, että koira voi rauhassa nukkua ruokakasan päällä! Anille tämä olisi aivan ylivoimainen temppu.


Sunnuntaina oli huikean aurinkoista ja lämmintä. Vietimme kulttuuripäivän vieraillen Akropoliilla ja kukkulaa ympäröivillä raunioilla. En viitsi lisätä tänne omia Akropolis-kuviani, koska netti on täynnä toinen toistaan hienompia otoksia, katsokaa mieluummin sieltä.

Paikka oli kuitenkin todella vaikuttava, ei ihme että se keksittiin pyhittää kulttikeskukseksi. Näkymät ympäröivään kaupunkiin ovat upeat - tosin antiikin Ateena tuskin ulottui vuoriston juurelta merelle tasaisena rakennusmattona kuten nykyinen. Vain Lykavittos-kukkulan rinteillä on enemmän puita kuin taloja.


Takaisin keskustaan kävellessämme törmäsimme keskelle Avara luonto -hetkeä Akropoliin alarinteillä.


Aluksi isompi kilpikonna (eli ilmeisesti naaras) oli vetäytynyt kuoreensa, ja pienempi (joka siis lienee uros) koputteli sitä aggressiviisen oloisesti. Vaikka mitäpä minä kilpikonnien tunne-elämästä tiedän, se saattoi olla hellyydenosoitus. Siinä kun pähkäilimme mitä ne oikein puuhaavat, tuli pian selväksi että just sitä. Ehkä siirryn luontokuvaajaksi, jos arkeologina ei ura urkea.

Sunnuntai-iltana kävimme vielä Pireuksessa rantaravintolassa syömässä maukasta, joskin hintavaa, merenelävillä höystettyä spagettia. Oli vielä ihanan lämmintä, illallakin pärjäsi T-paidalla ravintolan terassilla. Istuimme aivan veden ääressä pienen purjevenesataman liepeillä, ja huvittelin heittelemällä veteen leivänpaloja. Äkkiä pinnan alla alkoi kuhista ja leipä hupeni nopeasti. Ilmeisesti kalatkin osaavat kerjätä, tai ainakin oppivat nopeasti mistä saa ruokaa. Ja seuraavaksi ne ovatkin meidän ruokanamme - Avaran luonnon opetuksia tämäkin.

Maanantaina minulla oli työpäivä, vieraat viihdyttivät itseään ostoksilla. Kävimme vielä illalla Suomen Ateenan-instituutin järjestämässä luentotilaisuudessa, jonka aihe liittyi omaan tutkimukseeni. Jouduin raahaaman isäni ja puolisonsa mukaan sinne, koska tilaisuus meni juuri päällekkäin heidän vierailunsa kanssa, mutta kyllä he ainakin väittivät luennon olleen kiinnostava. Sen jälkeen kävimme vielä kerran ulkona syömässä (olen tänä viikonloppuna käynyt ravintolassa useammin kuin edeltävän kolmen viikon aikana) ja saatoin heidät lentokenttätaksille.

Tänään palasin normaaliin päiväjärjestykseen eli vietin päivän kirjastossa. Sain vihdoin käytyä läpi kellarin rullahyllyissä olevat sarjajulkaisut (jee!) ja siirryin monografiahyllyille, joissa tietysti kaikki oleellisimmat kirjat ovat katonrajassa jonne pitää kiivetä huteria tikkaita pitkin. Varsinaista indianajonestelua siis tämä kirjastoarkeologinkin homma. Huomenna toivottavasti pääsen jo siirtymään kirjojen lukemiseen.