Vihdoinkin Ateenassa! Suomen Ateenan-instituutti myönsi minulle jo viime vuonna Nikos Vernikos-Evgenidis -apurahan (tai tarkemmin ottaen puolikkaan siitä) arkeologian jatko-opintoihini liittyvää kirjastotyöskentelyä varten. Erinäisistä säätämisistä johtuen pääsin vasta tänä syksynä lähtemään tänne Ateenaan, jossa aion viipyä lähes jouluun asti koluamassa kirjastoja ja toivoakseni edistämässä mahdollisuuksiani joskus ihan oikeasti tehdä väitöskirja.

Blogin aloittaminen on houkuttanut jo jonkin aikaa – olen seurannut useita blogeja enemmän tai vähemmän säännöllisesti jo pitkään, ja homma vaikuttaa hauskalta. Kotona ollessa bloggaaminen olisi kuitenkin tuntunut liikaa sijaistoiminnalta, joka vie aikaa muilta, tärkeämmiltä (tai ainakin kiireellisemmiltä) töiltä. Nyt ulkomailla tämä vaikuttaa kuitenkin kätevältä tavalta välittää kuulumisia kertaheitolla kaikille tutuille.

Saavuin siis Ateenaan lauantaina 30.9. Blue1:n suoralla lennolla Helsingistä. Eläköön halpalentoyhtiöt! Vaikka näin vihertävästi suuntautuneena tunnen hienoista syyllisyyttä lentämisestä, matkakuume voittaa aina. Tosin olen ajatellut että tänne Kreikkaan voisi olla kiinnostavaa tulla junalla Itä-Euroopan kautta, mutta toistaiseksi (viimeisen kolmen kesän kenttätöihin ja nyt) se olisi ollut käytännössä hankala järjestää. Ehkä vielä joskus…

Lentokentältä pääsi metrolla suoraan noin kilometrin päähän Suomen Ateenan-instituutin asuntolasta, jossa tulen asumaan seuraavat lähes kolme kuukautta. Loppumatkan kävelin, rinkka selässä ja läppärilaukku olalla, puuh! Onneksi siihen suuntaan oli alamäkeä. Ilman kantamuksia matka on reipas pikku kävely, vaikkakin nyttemmin on selvinnyt, että bussilla ja ratikalla pääsee vielä lähemmäs.

Asuntola on siisti ja viihtyisä rakennus rauhalliselta vaikuttavalla asuinalueella. Rauhallisuus tosin on suhteellinen käsite: huoneeni ikkuna on kadulle päin, ja sieltä kuuluu toisinaan vilkasta huutelua, autojen huristelua ja tööttäilyä, mutta se on kai vain normaalia kreikkalaista lähiöelämää. Toistaiseksi olen nukkunut korvatulpat korvissa (vaikka ne aamulla löytyvätkin tyynyn alta), mutta kyllä liikenteen ääniinkin tottuu.

Tässä kuva huoneeni parvekkeelta etelään päin: horisontissa näkyvä rinne on Lykavittos eli “Susien kukkula”.



Lauantaina lähinnä lepäilin, kävin vain ruokakaupassa. Fetaa, oliiveja ja ihanaa jogurttia, ah! Mahdankohan kyllästyä kreikkalaiseen salaattiin tämän kolmen kuukauden aikana? Kesällä ainakin onnistuin syömään sitä lähes joka päivä viiden viikon ajan kyllästymättä, joten lupaavalta vaikuttaa.

Sunnuntaina kävin kiertelemässä Ateenan kirpputorikorttelia, jossa oli tarjolla ties minkälaista mielenkiintoista roinaa. Minua kiinnostivat eniten vanhojen kirjojen kaupat, vaikka suurin osa kirjoista oli tietysti kreikaksi. Löysin kuitenkin muutaman halvan englanninkielisen pokkarin. Huonekalutarjonta oli myös kiehtovaa: kaupan oli hienoja vanhoja – tai ainakin vanhan tyylisiä – täyspuisia huonekaluja. Taidan vain tyytyä ihailemaan niitä kauempaa, koska ei ole mitään järkeä ruveta roudaamaan täältä mitään lipastoja Suomeen, varsinkaan kun kotona asuntooni ei mahdu yhtään mitään ylimääräistä.

Tänään maanantaina järjestelin käytännön asioita täällä asuntolassa ja kävin uudestaan kaupassa hakemassa kaikkea sitä mitä en lauantaina muistanut tai jaksanut kantaa. Kävin myös ostamassa paikallisen julkisen liikenteen kuukausikortin hintaan 38 € - edullista verrattuna Helsigin/Espoon vastaavaan! Nyt voin sitten matkustella huolettomasti kaupungilla. Lähdinkin hiukan kiertelemään ostoskaduille tarkoituksena katsastaa jotain kevyempiä kenkiä. Täällä on vielä suomalaisittain ihan kesä, päälle 20 astetta lämpöä ja aurinko helottaa, mutta otin mukaan vain syksyisempiä vaatteita, kun ajattelin että niillä pitää pärjätä joulukuuhun asti. Kaupoissa oli kuitenkin vain syys- ja talvimalliston tavaraa esillä. Jotenkin surrealistista nähdä ihmiset hihattomissa topeissa ja sandaaleissa penkomassa talvitakkeja ja villapaitoja. No, kaipa täälläkin joskus kylmä tulee.

Kenkiä en sitten ostanut, koska mieluisia ei oikein löytynyt. Kreikkalaisnaiset näyttävät suosivan sandaaleissa siroja, korkeakorkoisia ja kimaltelevia malleja, kun taas minä etsin sellaisia joilla voisi kävellä koko päivän kaupungilla ja jotka olisivat vielä hyvännäköiset (glitteristä ei niin väliksi). Joskus harvoin löytyy kauniit kengät jotka ovat myös hyvät jalassa, mutta tällä kertaa ei. Kiertelystä huolimatta en ostanut yhtään mitään, vaan reissun lopuksi seikkailin ajaen vaihteeksi ratikalla kotiin. Menihän se ihan oikein karttaan merkittyä reittiä pitkin ja pysähtyi siellä missä pitikin.

Nyt on jo ilta, söin juuri itsetehtyä kreikkalaista salaattia (jep) sekä herkullisesti maustettuja kreetalaisia eineslihapullia suoraan paketista. Juon mukiinmenevää argentiinalaista punaviiniä (3 €/pullo, eläköön eteläeurooppalainen alkoholiverotus) ja kirjoittelen tätä. Huomenna tai ylihuomenna täytyy mennä käymään instituutilla, joka sijaitsee eri puolella keskustaa kuin asuntola, selvittelemässä miten pääsen aloittamaan kirjastotutkimukseni. Instituutin henkilökunta on nyt alkuviikon vielä kenttätöissä, joten vietän muutaman päivän tutustumalla Ateenaan.

Tulipa pitkä ensimmäinen kirjoitus! Saa nähdä miten aika riittää blogikirjoitteluun kun pääsen tosissani hommiin. Onneksi asuntolassa on langaton nettiyhteys, joten voin pitää tämän iltaharrastuksena.