Vatsavaivoista toivuttuani olen viettänyt pari päivää tiiviisti kirjastossa. Mielenkiintoista materiaalia onkin jo löytynyt, vaikken vielä ole ehtinyt kovin montaa hyllymetriä jullkaisuja kahlata.

Eilen illalla oli luvassa myös vapaa-ajan ohjelmaa. Lontoossa asuva kaverini soitti ilmoittaakseen olevansa Ateenassa työmatkalla, ja menimme ulos syömään – kaveri lupasi tarjota firman luottokortilla, kätevää. Hotellin respan suosittelema ravintola oli viihtyisä ja elegantisti sisustettu, ruoka sekä herkullista että kauniisti lautaselle aseteltu. Loppulaskun tullen luottokortti olikin sitten tarpeen, koska tämä ei todellakaan ole mikään ns. oman rahan paikka, ei ainakaan pahaisen arkeologin rahoilla. Kahden hengen illallislasku oli vain hiukan pienempi kuin kuukausittainen ruokabudjettini Suomessa, ja mielestäni syön aika kalliisti. Me tosin olimme illastaneet pitkän kaavan mukaan, alku-, pää- ja jälkiruokineen, viineineen ja drinkkeineen, joten siihen ja paikan tasoon nähden lasku oli kai ihan kohtuullinen.

Ruoan jälkeen menimme vielä drinkeille Fashion Bar -nimiseen paikkaan. Vaikka täälläkin ovat ilmat viilentyneet, oli vielä tarpeeksi lämmintä istua terassilla. Siellä ei ollutkaan juuri muita asiakkaita, koska kaikki olivat sisällä karaokebileissä hoilaamassa kreikkalaisia hittejä. Joimme mansikkamargaritat, joiden tequilamäärää ei totisesti ollut rajottamassa mikään alkoholilainsäädännön määrittämä neljän senttilitran perusannos. Pitkän ja hauskan illan jälkeen suuntasimme taksilla kotiin. Kaverin hotelli löytyi helposti englantia taitamattomalta kuskiltakin, kun onnistuin ääntämään kadun nimen suurin piirtein oikein. Oma osoitteeni lähiön sokkeloissa oli haastavampi – kuski ei tuntunut tietävän, että sen nimistä katua on olemassa, ja vei minut sitkeästi toiselle melkein samannimiselle kadulle. Lopulta tyydyin jäämään pois lähimmällä isolla tiellä ja kävelemään muutaman korttelin matkan kotiin.

Raskas hupi vaatii raskaan levon: nukuin tänään kymmeneen, puuhailin kämpälläni aamupäivän ja lähdin sitten iltapäivällä kirjastoon. Aika hurahti nopeasti hyllyjen välissä uurastaessa. Iltapäivän nälkää varten olin varannut välipalaksi purkillisen viininlehtikääryleitä – hieman on taso laskenut eilisestä iltaruoasta. Syödessäni niitä kirjaston taukohuoneessa selailin pöydällä olevaa kreikankielistä Ikean kuvastoa (globalisaatio rulettaa, sisustusalan mammutilla lienee samat kuvastot ympäri maailmaa) ja yritin opetella huonekalujen nimiä. Selvisi, että rahi, siis sellainen sohvan kumppani, on kreikaksi υποποδιο eli “hypopodio”. Monet kreikan sanat rakentuvat näin aloittelijan mielestä hauskan loogisesti: “hypo” tarkoittaa “alla, alle” ja “podio” viittaa jalkoihin. Rahi on siis jokin, joka on jalkojen alla. Kreikan osaamiseni on vielä aivan alkeistasolla, mutta on riemastuttavaa huomata että pystyn ymmärtämään yllättävän paljon lukemistani kylteistä ja muista lyhyistä tekstinpätkistä yhdistelemällä sivistyssanoista tuttuja elementtejä.

Koska olin tullut kirjastoon niin myöhään, päätin jäädä illalla vielä joksikin aikaa sulkemisajan eli kello seitsemän jälkeen, jotta saisin tekemäni homman valmiiksi. Kävin läpi julkaisusarjoja kirjaston kellarissa, jossa on sellaiset isoilla pyöritettävillä vivuilla siirrettävät, tilaa säästävät arkistohyllyt. Päivällä hyllyt tuntuivat aivan turvallisilta, mutta ollessani yksin kellarissa illalla aloin olla ehkä ihan hiukan huolissani siitä, että ne saattaisivat jonkun aavemaisen voiman johdosta pusertua vääjäämättä yhteen ja murskata minut väliinsä, ja maanantaiaamuna kello yhdeksän sirkeä kirjastonhoitaja löytäisi verisen mössön ja luunsirpaleet. Sen siitä saa, kun lukee liikaa Stephen Kingiä vaikutuksille alttiissa iässä…

Selviydyin tapahtumahorisontissa värisevältä tappajahyllyjen hyökkäykseltä suorittamalla taktisen vetäytymisen. Kello olikin jo yhdeksän, kuka luuseri sitä perjantai-iltana siihen aikaan enää nysvää kirjastossa kun voisi olla kotona surffaamassa netissä? Onnistuin luullakseni jopa koodaamaan kirjaston hälytysjärjestelmän asianmukaisesti päälle. Ainakaan kellot eivät rämähtäneet soimaan heti kun käpälöin järjestelmää, se lienee hyvä merkki.